Ikääntymisen tulevaisuuksia 2060 – taidevälitteinen asiantuntijadialogi uuden ajattelun lähteenä

Seikkula, Aura & Petäjäjärvi, Krista (toim.): Ikääntymisen tulevaisuuksia 2060 – taidevälitteinen asiantuntijadialogi uuden ajattelun lähteenä. Helsinki, Tulevaisuusvaliokunta, 2022. 88 s. Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan julkaisu 2/2022.

Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta käynnisti syksyllä 2020 yhdessä Taiteen edistämiskeskuksen kanssa selvityshankkeen Ikääntymisen tulevaisuuksia 2060 – taidevälitteinen asiantuntijadialogi uuden ajattelun lähteenä. Hankkeen tavoitteena oli muodostaa uutta ajattelua ja tuottaa rohkeita visioita tulevaisuuskuviin ikääntymisestä. Tavoitteen saavuttamiseksi kehitetty työtapa mahdollistaa erilaisten asiantuntijuuksien yhteistyön ja keskustelun.

Tämä julkaisu esittelee hankkeessa kehitetyn taidevälitteisen asiantuntijadialogimenetelmän, hankkeessa muodostuneet asiantuntija- ja taiteelliset sisällöt sekä prosessin kautta muodostuneet yhteiset löydökset. Kutsuimme lisäksi julkaisuun mukaan kaksi hankkeen ulkopuolista kirjoittajaa. Kirjailija Maarit Verronen sai tehtäväkseen lukea hankkeen kahdeksan asiantuntijan lausunnot ja kirjoittaa vapaan luovan tulkinnan lausuntojen keskeisistä aiheista. Viimeisessä luvussa innovaatiojohtamisen emeritaprofessori Pirjo Ståhle pohtii hankkeen tarjoaman laajentuvan asiantuntijuuden merkitystä päättäjille ja tulevaisuuden Suomelle

​Teos verkkojulkaisuna (pdf)
 
Tulevaisuusvaliokunnan tehtävänä on tunnistaa ja arvioida tulevaisuuteemme merkittävästi vaikuttavia ilmiöitä ja muutostekijöitä. Tulevaisuusvaliokunta teettää tärkeimmistä ilmiöistä selvityksiä, jotka julkaistaan valiokunnan omassa julkaisusarjassa. Tutustu muihin tulevaisuusvaliokunnan julkaisuihin.

Julkaistu 12.4.2022 9.50
Muokattu 12.4.2022 9.50