Kirjasto ekspansiivisessa suurkaupungissa : Suomen suuret yleiset kirjastot ja niiden hallinto 1945–1986
Laakso, Mikko (2022)
Laakso, Mikko
Tampere University
2022
Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tohtoriohjelma - Doctoral Programme in Information Studies and Interactive Media
Informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunta - Faculty of Information Technology and Communication Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Väitöspäivä
2022-06-17
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-2422-3
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-2422-3
Tiivistelmä
Selvitän tutkimuksessa, miten suurten suomalaisten yleisten kirjastojen hallintoa on kehitetty vuosina 1945–1986, ja miten julkishallinnon hyödyntämät johtamisopit ja -teoriat ovat vaikuttaneet tähän kehitystyöhön. Tutkimuskohteiksi on rajattu neljä suurta kaupunginkirjastoa eli Espoon, Helsingin, Tampereen ja Turun kaupunginkirjastot. Tutkimuksessa tarkastellaan perinteisen historiallisen analyysin keinoin, millä tavoin kohdekirjastojen kirjastonjohtajat, heidän välittömät alaisensa ja kaupunkien kirjastolautakunnat ovat kehittäneet johtamiensa kirjastojen hallintoa ja millaisissa toimintaympäristöissä nämä muutos- prosessit tapahtuivat.
Tutkimustulosten mukaan suuria suomalaisia yleisiä kirjastoja johdettiin tutkimusajanjaksona kasvavan kirjastonkäytön, työmuodoiltaan laajenevan kirjastotoimen, kaupungistuvan yhteiskunnan ja kunnallispoliittisen resurssikamppailun ristipaineissa. Suurten yleisten kirjastojen järjestelmällinen kehittäminen sekä niiden johtajille suunnattu kunnallinen johtamiskoulutus sai alkunsa sotavuosien jälkimainingeissa syntyneestä uskosta keskitetyn, systemaattisen suunnittelun voimaan.
Julkissektorin johtamiskoulutuksen sekä Göteborgin kaupunginkirjastosta, Kungälvin pohjoismaisesta jatkokoulusta ja Tanskasta saatujen vaikutteiden sekä Kirjastolehdessä käydyn rationalisointi- ja johtamiskeskustelun ansiosta suurten yleisten kirjastojen organisaatioita ja johtamiskäytäntöjä alettiin 1960-luvulla kehittää kohtalaisen yhtenäisellä tavalla. Suuri merkitys oli myös kirjastoalan keskushallinnon normiohjauksella sekä Ruotsissa ja Tanskassa tehdyillä yleisten kirjastojen rationalisointitutkimuksilla. Kehitystyötä helpotti vuoden 1961 kirjastolaki, joka kohensi huomattavasti kohdekirjastojen rahoituspohjaa. Apuna olivat myös Kouluhallituksen malliohjesäännöt, joiden tarkka noudattaminen kuitenkin saattoi estää kirjaston johtohenkilöstön välisen tarkoituksenmukaisen, paikallisiin oloihin paremmin sopivan työnjaon.
Vastuukysymysten selkiyttämisen vuoksi organisaatioita kehitettäessä tavoitteena oli yksinkertainen linjaorganisaatio, jossa selkeiden esimies–alainen-suhteiden ohella määriteltiin seikkaperäisesti myös kullekin kuuluvat työtehtävät. Ratkaisu tehosti arkista työntekoa, mutta ajan myötä tiukat toimenkuvat alkoivat muodostua toiminnan kehittämisen esteeksi samoin kuin jäykät linjaorganisaatiotkin, joita kohtaan esitettiin 1980-luvulla jo avointa kritiikkiä.
Suomen suurissa kirjastoissa onnistuttiin kohtalaisen hyvin seuraamaan kirjastojen hallinnon ja johtamisen kansainvälistä kehitystä. Uudet vaikutteet levisivät Suomeen ruotsalaisten ja tanskalaisten kirjastoalan asiantuntijoiden suodattamina. Tieteellisen liikkeenjohdon, ihmissuhdekoulukunnan ja tavoitejohtamisen opit tulivat tietyllä viiveellä kirjastonjohtajille tutuiksi johtamiskoulutuksessa. Tutkimuksessa käsitellään myös kunkin vuosina 1945–1986 kohdekirjastoissa työskennelleen kirjastonjohtajan panosta kehitystyössä sekä arvioidaan heitä johtajina ja johtamisoppien soveltajina.
Tutkimustulosten mukaan suuria suomalaisia yleisiä kirjastoja johdettiin tutkimusajanjaksona kasvavan kirjastonkäytön, työmuodoiltaan laajenevan kirjastotoimen, kaupungistuvan yhteiskunnan ja kunnallispoliittisen resurssikamppailun ristipaineissa. Suurten yleisten kirjastojen järjestelmällinen kehittäminen sekä niiden johtajille suunnattu kunnallinen johtamiskoulutus sai alkunsa sotavuosien jälkimainingeissa syntyneestä uskosta keskitetyn, systemaattisen suunnittelun voimaan.
Julkissektorin johtamiskoulutuksen sekä Göteborgin kaupunginkirjastosta, Kungälvin pohjoismaisesta jatkokoulusta ja Tanskasta saatujen vaikutteiden sekä Kirjastolehdessä käydyn rationalisointi- ja johtamiskeskustelun ansiosta suurten yleisten kirjastojen organisaatioita ja johtamiskäytäntöjä alettiin 1960-luvulla kehittää kohtalaisen yhtenäisellä tavalla. Suuri merkitys oli myös kirjastoalan keskushallinnon normiohjauksella sekä Ruotsissa ja Tanskassa tehdyillä yleisten kirjastojen rationalisointitutkimuksilla. Kehitystyötä helpotti vuoden 1961 kirjastolaki, joka kohensi huomattavasti kohdekirjastojen rahoituspohjaa. Apuna olivat myös Kouluhallituksen malliohjesäännöt, joiden tarkka noudattaminen kuitenkin saattoi estää kirjaston johtohenkilöstön välisen tarkoituksenmukaisen, paikallisiin oloihin paremmin sopivan työnjaon.
Vastuukysymysten selkiyttämisen vuoksi organisaatioita kehitettäessä tavoitteena oli yksinkertainen linjaorganisaatio, jossa selkeiden esimies–alainen-suhteiden ohella määriteltiin seikkaperäisesti myös kullekin kuuluvat työtehtävät. Ratkaisu tehosti arkista työntekoa, mutta ajan myötä tiukat toimenkuvat alkoivat muodostua toiminnan kehittämisen esteeksi samoin kuin jäykät linjaorganisaatiotkin, joita kohtaan esitettiin 1980-luvulla jo avointa kritiikkiä.
Suomen suurissa kirjastoissa onnistuttiin kohtalaisen hyvin seuraamaan kirjastojen hallinnon ja johtamisen kansainvälistä kehitystä. Uudet vaikutteet levisivät Suomeen ruotsalaisten ja tanskalaisten kirjastoalan asiantuntijoiden suodattamina. Tieteellisen liikkeenjohdon, ihmissuhdekoulukunnan ja tavoitejohtamisen opit tulivat tietyllä viiveellä kirjastonjohtajille tutuiksi johtamiskoulutuksessa. Tutkimuksessa käsitellään myös kunkin vuosina 1945–1986 kohdekirjastoissa työskennelleen kirjastonjohtajan panosta kehitystyössä sekä arvioidaan heitä johtajina ja johtamisoppien soveltajina.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [4776]