Sydäninfarktipotilaan ja hänen puolisonsa selviytyminen prosessina; Psykososiaaliseen tasapainoon pyrkiminen
Salminen-Tuomaala, Mari (2013)
Salminen-Tuomaala, Mari
Tampere University Press
2013
Hoitotiede - Nursing Science
Terveystieteiden yksikkö - School of Health Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Väitöspäivä
2013-09-06
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-44-9122-1
https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-44-9122-1
Tiivistelmä
Väitöstutkimuksessa kuvailtiin sydäninfarktipotilaan ja hänen puolisonsa selviytymistä sydäninfarktin akuutissa vaiheessa potilaan ollessa sairaalassa sekä neljän ja kahdentoista kuukauden kuluttua sydäninfarktista. Sydäninfarkti murentaa sekä sydäninfarktipotilaan että hänen puolisonsa elämänhallintaa. Sydäninfarktipotilaan ja hänen puolisonsa selviytymistä ei voida kuvata yhtenä, samansuuntaisena selviytymisprosessina. Avioparin psykososiaaliseen tasapainoon pyrkiminen ilmenee viitenä erilaisena selviytymisprosessina, jotka ovat ongelmanratkaisukeskeinen, toimintakeskeinen, seesteinen, epävarma ja sairauskeskeinen selviytymisprosessi.
Ongelmanratkaisukeskeiselle selviytymisprosessille on tyypillistä tilanteen hallinnan etsiminen jo sairaalavaiheessa. Tällöin sydäninfarktipotilas ja hänen puolisonsa pohtivat sydäninfarktin merkitystä sekä potilaan näkökulmasta että koko perheen elämäntilanteen kannalta. Heille on tyypillistä avoin, rakentava vuorovaikutus ja johdonmukainen tarttuminen ilmenneisiin ongelmiin.
Myös toimintakeskeiselle selviytymisprosessille on tyypillistä tilanteen hallinnan etsiminen jo sairaalavaiheessa. Tällöin sydäninfarktipotilas ja hänen puolisonsa pyrkivät ylläpitämään arjen jatkuvuutta ja turvallisuutta. Heillä ei kuitenkaan ole voimavaroja käsitellä sydäninfarktiin liittyviä pelkojaan ja keskustella niistä avoimesti. Arjen rutiineihin keskittymällä pyritään torjumaan tilanteen pelottavuus. Tilanteen vakavuuden kieltäminen aiheutuu kyvyttömyydestä käsitellä vaikeiksi koettuja tunteita ja kyvyttömyydestä jakaa niitä keskenään. Kieltäminen toimii puolustusmekanismina, kun omat voimavarat eivät riitä tilanteen käsittelyyn.
Seesteiselle selviytymisprosessille on tyypillistä, että sydäninfarktipotilas ja hänen puolisonsa suhtautuvat tilanteeseen rauhallisesti, hyväksyvät sydäninfarktin ja etsivät tilanteen hallinnan tunnetta yhdessä jo potilaan sairaalavaiheessa. He keskustelevat sydäninfarktista avoimesti ja pohtivat tilanteen merkitystä elämän tarkoituksen näkökulmasta. Sekä potilas että puoliso luottavat voimavaroihinsa ja kokevat elämänsä mielekkäänä, merkityksellisenä ja johdonmukaisena.
Epävarmalle selviytymisprosessille on tyypillistä kokemus tilanteen hallinnan menettämisestä sekä fyysisestä ja henkisestä epätasapainosta jo sairaalavaiheessa. Tällöin avioparin selviytymisprosessia vaikeuttavat ahdistuneisuus, masentuneisuus ja stressaantuneisuus.
Sairauskeskeiselle selviytymisprosessille on tyypillistä, että sydäninfarktipotilas ja hänen puolisonsa kokevat menettäneensä tilanteen hallinnan jo sairaalavaiheessa. Potilaan tilannetta kuvaa kokemus fyysisestä voimattomuudesta ja oireiden ehdoilla elämisestä. Myös puoliso ahdistuu potilaan heikosta terveydentilasta ja oireista. Avioparin elämää kuvaa episodimainen pyrkimys psykososiaaliseen tasapainoon, sillä heidän elämänsä ohjautuu hetki hetkeltä potilaan voinnin mukaan. He elävät sairauden ehdoilla.
Sydäninfarktipotilaan ja hänen puolisonsa selviytymisorientaatio säilyy samansuuntaisena neljän ja kahdentoista kuukauden kuluttua sydäninfarktista. Perhedynamiikan toimivuus, vuorovaikutuksen avoimuus ja sosiaalisen tuen saaminen edistävät sekä sydäninfarktipotilaan että hänen puolisonsa selviytymistä. Hoitohenkilökunnan on tärkeää kiinnittää huomiota sydäninfarktipotilaan ja hänen puolisonsa psykososiaaliseen selviytymiseen ja tukea heitä keskustelemaan avoimesti vaikeastakin tilanteesta, koska vaikeiden asioiden kätkeminen toinen toiseltaan voi johtaa pitkällä aikavälillä kuormittumiseen ja jännitteisiin aviopuolisoiden välillä.
Väitöstutkimuksen aineisto hankittiin haastattelemalla sydäninfarktipotilaita ja heidän puolisoitaan erikseen sairaalavaiheessa sekä neljän ja kahdentoista kuukauden kuluttua sydäninfarktista. Aineisto analysoitiin grounded theory –menetelmällä ja tutkimuksella tuotettiin sydäninfarktipotilaan ja hänen puolisonsa selviytymistä kuvaava substantiivinen teoria. Tutkimustuloksia voidaan hyödyntää sydäninfarktipotilaan ja hänen puolisonsa ohjauksen kehittämisessä. Sydäninfarktipotilaan ja hänen puolisonsa psykososiaalisen tukemisen tarve korostuu hoitotyössä, sillä sydäninfarktipotilaan hoitoaika sairaalassa on lyhentynyt lääketieteellisten hoitomuotojen nopean kehityksen myötä. Potilas joutuu ottamaan nopeasti vastuun jatkohoidostaan. Erityisen tärkeää on tukea niiden sydäninfarktipotilaiden selviytymistä, joilla ilmenee masennusta jo sairaalavaiheessa.
Ongelmanratkaisukeskeiselle selviytymisprosessille on tyypillistä tilanteen hallinnan etsiminen jo sairaalavaiheessa. Tällöin sydäninfarktipotilas ja hänen puolisonsa pohtivat sydäninfarktin merkitystä sekä potilaan näkökulmasta että koko perheen elämäntilanteen kannalta. Heille on tyypillistä avoin, rakentava vuorovaikutus ja johdonmukainen tarttuminen ilmenneisiin ongelmiin.
Myös toimintakeskeiselle selviytymisprosessille on tyypillistä tilanteen hallinnan etsiminen jo sairaalavaiheessa. Tällöin sydäninfarktipotilas ja hänen puolisonsa pyrkivät ylläpitämään arjen jatkuvuutta ja turvallisuutta. Heillä ei kuitenkaan ole voimavaroja käsitellä sydäninfarktiin liittyviä pelkojaan ja keskustella niistä avoimesti. Arjen rutiineihin keskittymällä pyritään torjumaan tilanteen pelottavuus. Tilanteen vakavuuden kieltäminen aiheutuu kyvyttömyydestä käsitellä vaikeiksi koettuja tunteita ja kyvyttömyydestä jakaa niitä keskenään. Kieltäminen toimii puolustusmekanismina, kun omat voimavarat eivät riitä tilanteen käsittelyyn.
Seesteiselle selviytymisprosessille on tyypillistä, että sydäninfarktipotilas ja hänen puolisonsa suhtautuvat tilanteeseen rauhallisesti, hyväksyvät sydäninfarktin ja etsivät tilanteen hallinnan tunnetta yhdessä jo potilaan sairaalavaiheessa. He keskustelevat sydäninfarktista avoimesti ja pohtivat tilanteen merkitystä elämän tarkoituksen näkökulmasta. Sekä potilas että puoliso luottavat voimavaroihinsa ja kokevat elämänsä mielekkäänä, merkityksellisenä ja johdonmukaisena.
Epävarmalle selviytymisprosessille on tyypillistä kokemus tilanteen hallinnan menettämisestä sekä fyysisestä ja henkisestä epätasapainosta jo sairaalavaiheessa. Tällöin avioparin selviytymisprosessia vaikeuttavat ahdistuneisuus, masentuneisuus ja stressaantuneisuus.
Sairauskeskeiselle selviytymisprosessille on tyypillistä, että sydäninfarktipotilas ja hänen puolisonsa kokevat menettäneensä tilanteen hallinnan jo sairaalavaiheessa. Potilaan tilannetta kuvaa kokemus fyysisestä voimattomuudesta ja oireiden ehdoilla elämisestä. Myös puoliso ahdistuu potilaan heikosta terveydentilasta ja oireista. Avioparin elämää kuvaa episodimainen pyrkimys psykososiaaliseen tasapainoon, sillä heidän elämänsä ohjautuu hetki hetkeltä potilaan voinnin mukaan. He elävät sairauden ehdoilla.
Sydäninfarktipotilaan ja hänen puolisonsa selviytymisorientaatio säilyy samansuuntaisena neljän ja kahdentoista kuukauden kuluttua sydäninfarktista. Perhedynamiikan toimivuus, vuorovaikutuksen avoimuus ja sosiaalisen tuen saaminen edistävät sekä sydäninfarktipotilaan että hänen puolisonsa selviytymistä. Hoitohenkilökunnan on tärkeää kiinnittää huomiota sydäninfarktipotilaan ja hänen puolisonsa psykososiaaliseen selviytymiseen ja tukea heitä keskustelemaan avoimesti vaikeastakin tilanteesta, koska vaikeiden asioiden kätkeminen toinen toiseltaan voi johtaa pitkällä aikavälillä kuormittumiseen ja jännitteisiin aviopuolisoiden välillä.
Väitöstutkimuksen aineisto hankittiin haastattelemalla sydäninfarktipotilaita ja heidän puolisoitaan erikseen sairaalavaiheessa sekä neljän ja kahdentoista kuukauden kuluttua sydäninfarktista. Aineisto analysoitiin grounded theory –menetelmällä ja tutkimuksella tuotettiin sydäninfarktipotilaan ja hänen puolisonsa selviytymistä kuvaava substantiivinen teoria. Tutkimustuloksia voidaan hyödyntää sydäninfarktipotilaan ja hänen puolisonsa ohjauksen kehittämisessä. Sydäninfarktipotilaan ja hänen puolisonsa psykososiaalisen tukemisen tarve korostuu hoitotyössä, sillä sydäninfarktipotilaan hoitoaika sairaalassa on lyhentynyt lääketieteellisten hoitomuotojen nopean kehityksen myötä. Potilas joutuu ottamaan nopeasti vastuun jatkohoidostaan. Erityisen tärkeää on tukea niiden sydäninfarktipotilaiden selviytymistä, joilla ilmenee masennusta jo sairaalavaiheessa.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [4776]